Asset Publisher

angle-left Saneeraustyöt Rantakylässä Jukolankadun ja Utrantien risteysalueella 9.4.2025 alkaen

Saneeraustyöt Rantakylässä Jukolankadun ja Utrantien risteysalueella 9.4.2025 alkaen

Joensuun Vesi aloittaa vesi- ja viemäriverkoston saneeraustyöt Rantakylässä Jukolankadun ja Utrantien risteysalueella 9.4.2025 alkaen. Työt aiheuttavat muutoksia sekä ajoneuvoliikenteelle että kevyelle liikenteelle. Hankkeessa on mukana myös Joensuun kaupunki, joka saneeraa samalla myös hulevesiverkostot.

Kevyt liikenne ohjataan aidoin ja liikennemerkein työnaikaisia reittejä pitkin työmaa-alueen läpi. Kevyen liikenteen järjestelyt muuttuvat työn etenemisen mukaan. 

Työmaa aiheuttaa muutoksia ajoneuvoliikenteelle siten, että Utrantietä kaupungista Utraan päin käytössä on yksisuuntainen ajokaista työmaa-alueen läpi. Sen sijaan Utrasta kaupunkiin päin kaikki ajoneuvoliikenne ohjataan kiertotielle reittiä Rantakylänkatu-Venetie-Jukolankatu.  

Työmaa-alueella sijaitseva linja-autopysäkki Utran suuntaan on työn aikana tilapäisesti pois käytöstä. Lähimmät pysäkin sijaitsevat Kurjenkadun risteyksessä, Rantakylän liikekeskuksen kohdalla Utrantiellä sekä Puronsuunkadulla.

Työskentely voi lisäksi aiheuttaa tilapäistä meluhaittaa työmaa-aluetta lähimpinä sijaitsevissa kiinteistöissä.

 

 

 

Lisätietoja: 

Joensuun Vesi  

Kimmo Kaukoranta

rakennuttajainsinööri

p. 050 569 4181

kimmo.kaukoranta@joensuu.fi