Ajankohtaista alasivun pääkuva

Asset Publisher

angle-left Sähkön toimituskatkoksien vaikutus vesihuoltoon

Sähkön toimituskatkoksien vaikutus vesihuoltoon

Joensuun Veden vesihuollon kaikki kriittiset kohteet on varustettu kiinteillä varavoimakoneilla ja käytettävissä on laajasti omaa siirrettävää varavoimakalustoa. Pitkäjänteisellä varautumisella sähkönsaannin poikkeustilanteisiin voidaan turvata lähes häiriötön vesihuolto.

Lyhyt, muutaman tunnin sähkökatkos

Vesihuolto toimii häiriöttömästi. Satunnaiset, paikalliset vesijohtoverkoston paineenalenemat ja jätevedenpumppaamoiden vähäiset ylivuodot saattavat olla mahdollisia. 

Laaja pitkäkestoinen sähkökatkos 

Puhtaan veden jakelu toimii kohtalaisen hyvin arviolta 1-2 viikon ajan. Samat häiriöt kuin lyhyessä katkoksessa ovat jonkin verran todennäköisempiä. Jäteveden osalta viemäriverkoston varastokapasiteetti ylittyy ja jätevettä joudutaan ohjaamaan ylivuotoina ojiin, puroihin ja vesistöihin. Jätevedenpuhdistamoilla jätevedenkäsittelyn prosessien puhdistusteho heikkenee ja purkuvesistöön päätyy heikommin puhdistettua jätevettä. Edellä mainituista syistä johtuen kuluttajia kehotetaan rajoittamaan vedenkäyttöä minimiin

Kotitalouksien varautuminen sähkökatkoihin 

Varaa puhdasta juomavettä muutaman päivän tarpeeseen, 6-10 l/hlö. Lisäksi on hyvä olla puhtaita kannellisia ämpäreitä tai kanistereita veden kuljetukseen ja säilytykseen.

Sähkökatko ei vaikuta hanaveden laatuun. Vesijohtovettä on turvallista juoda sähkökatkon aikanakin, ellei veden väri tai haju poikkea tavallisesta. Mikäli vedessä on tavallisesta poikkeavaa väriä, se johtuu yleensä verkostossa tapahtuneiden virtaamamuutosten irrottamista sakoista. Ongelma poistuu juoksuttamalla vettä, kunnes sen laatu on normaali.

Minimoi vedenkulutus sähkökatkon ajan, vaikka vedentoimitus jatkuukin. Esimerkiksi suihkussa käyntiä, kylpyä ja harkinnan mukaan vessanpytyn vetämistä on syytä välttää sähkökatkon ajan.

Jos kiinteistöllä on tulvimisen estolaitteita, tarkista ja varmista niiden toimivuus ennen sähkökatkoja.

Vaikka toimitettu vesijohtovesi on hyvälaatuista, huolehdi, että lämpimän käyttöveden järjestelmien lämpötila on säännöllisesti vähintään 55 °C koko vesijärjestelmässä välttääksesi legionellabakteerien kasvun.