Asset Publisher

angle-left Kuhasalon jätevedenpuhdistamon uusi kompostointikenttä valmistuu Kontiosuolle

Kuhasalon jätevedenpuhdistamon uusi kompostointikenttä valmistuu Kontiosuolle

Vuodesta 1987 on kuivatun yhdyskuntalietteen käsittely tapahtunut Kuhasalon jätevedenpuhdistamon kentällä. Vuonna 2017 saatiin ympäristölupa lietteen aumakompostointiin Kontiosuolla ja välittömästi sen jälkeen aloitettiin lietteenkäsittelykentän suunnittelu. Maansiirtotyöt käynnistyivät talvella 2018 ja kustannuksiltaan noin 1,2 milj. euron hanke valmistuu asfaltoinnin jälkeen heinäkuussa 2019.

Kentän valmistumisen jälkeen kaikki kuivatut yhdyskuntalietteet kuljetetaan vesitiiviillä, katetuilla lavoilla Kuhasalosta Kontiosuon kentälle käsiteltäväksi. Kenttä on kooltaan neljä kertaa suurempi kuin entinen. Tämä antaa käsittelyurakoitsijalle tilaa toimia niin, että kompostointi on tehokasta ja ettei hajuhaittoja ilmene. Kuivatun lietteen määrä ei tule kasvamaan oleellisesti ja määrä onkin vakiintunut noin 7000 m3:n vuodessa. Kaikki uuden kompostialueen suotovedet johdetaan viemäriä pitkin takaisin Kuhasalon puhdistamolle käsiteltäväksi.

Kompostialueen käsittelyurakoitsija toimii ympäristöluvan mukaisin ehdoin ja määräyksin. Kontiosuon alueella tullaan tekemään säännöllistä hajutarkkailua.

Tarkennus aiempaan (13.5.) tiedotteeseen: Lietteen terminen kuivaus Kuhasalossa poistetaan käytöstä, kun toiminta Kontiosuon kentällä on saatu vakiintumaan.

 

Rakenteilla olevan kompostointikentän maakerrokset