Sisältöjulkaisija

angle-left Vuosi 2021 lähenee loppuaan ja haluamme kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme.

Vuosi 2021 lähenee loppuaan ja haluamme kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme.

Joensuun Veden vuosi 2021 on pitänyt sisällään rakentamisen ja saneerauksen lisäksi mm. toimintavarmuutta turvaavia hankkeita, kuten Niinivaaran uuden vesitornin rakentamishankkeen valmistelua, vesijohdon vesistöalituksiin liittyviä rakennushankkeita Pielisjoella Sirkkalassa ja Mutalassa sekä Rukavedellä Uimaharjussa. Lisäksi otettiin käyttöön Hammaslahden alavesisäiliö ja vanha vesitorni purettiin. 

Vesihuoltoverkoston saneerausohjelmaa toteutettiin mm. Uimaharjussa Ukkolanraitin jätevesilinjaa sekä Kiihtelysvaaran jäteveden siirtolinjaa jatkosaneeraamalla. Valvomoympäristöä uusittiin edelleen ja vesimittarien etäluentaverkon rakentamista jatkettiin. 

Vesiportaalipalvelu 

Joensuun Vesi otti syyskuussa toisena vesilaitoksena Suomessa kuluttajien käyttöön vedenkulutuksen sähköisen seurantapalvelun, Vesiportaalin.  Asiakas, jonka kiinteistöön on asennettu etäluettava vesimittari, voi seurata vedenkulutusta reaaliajassa. Palvelu mahdollistaa asiakkaalle myös automaattisen hälytyksen sähköpostiin mahdollisista vesivuodoista. 

Jätevedenpuhdistukseen liittyvät investoinnit  

Kuhasalon jätevedenpuhdistamolla jatkui rakenteiden peruskorjaus sekä prosessien tehostaminen uusiutuvan energian käytön osalta mm. lämpöpumppujen toimintaa sekä lietteen tiivistystä tehostamalla. 

Kuhasalossa otettiin käyttöön uusi lämmönsiirrin 

Kuhasalon jätevedenpuhdistamon lämpöpumppulaitoksen uusi lämmönsiirrin otettiin käyttöön elokuun lopulla. Hankkeelle saatiin valtionavustusta jätevesien käsittelyn energiatehokkuuden edistämiseen liittyen n. 74 000 € (alv 0 %). 

Asiakaspalvelu 

Asiakaspalveluun liittyviä uudistuksia vuonna 2021 oli mm. maksumuistutus- ja perintätoimien siirtäminen Suomen Kuntaperintä Oy:n hoidettavaksi. 

Vuoden 2022 maksuihin ei korotuksia 

Joensuun Veden johtokunta päätti 21.10.2021, että maksuja ei koroteta vuodelle 2022. Joensuun Veden toiminta pystytään kattamaan tulevana vuonna nykyisen mukaisilla vesihuoltomaksuilla. Tähän on vaikuttanut osaltaan käyttömenojen pysyminen nykyisellä tasolla sekä poistojen arvioitu hienoinen lasku suurten investointihankkeiden aikataulujen muuttuessa. 

Toiminta-alueiden tarkistaminen 

Loppuvuodesta käynnistettiin lisäksi Joensuun Veden toiminta-alueiden tarkistaminen koko Joensuun kaupungin alueella. Esitetyt muutokset koskevat sekä vesi- että jätevesihuoltoverkostoa. Alueiden kiinteistöjen omistajilla ja haltijoilla on mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta 24.01.2022 saakka. 
Lupaamme jatkaa ensi vuonnakin laadukkaan veden toimittamista sekä luotettavaa ja hyvää palvelua - yli 90 vuoden kokemuksella. 

 

Kiitos kuluneesta vuodesta!