Ajankohtaista alasivun pääkuva

Sisältöjulkaisija

angle-left Sähkökatkojen vaikutus vesihuoltoon

Sähkökatkojen vaikutus vesihuoltoon

Puhtaan hanaveden toimituksessa sähköä tarvitaan raakavedenotossa, veden käsittelyyn talousvedeksi ja veden pumppaamiseen vesijohtoverkostossa vedenkäyttäjille. Talousveden käsittely jatkuu tyypillisesti varavoiman avulla tai vedenkäsittely ja -tuotanto voidaan keskeyttää sähkökatkon ajaksi. Vesisäiliöt turvaavat veden toimitusta, vaikka sitä ei jatkuvasti tuotettaisi.  

Sähkökatkon aikana vettä tulee alueella, jolle vesitornin vesi ja tornin korkeusaseman vedelle antama paine riittävät tai jolle vesi saadaan pumpattua varavoimakoneiden avulla. Muualla veden tulo katkeaa sähkökatkon alkaessa.

Jätevedet valuvat yleensä kiinteistöltä painovoimaisesti viemäriverkostoon ja viettoviemäreissä, mutta maastonmuodoista riippuen jätevettä joudutaan myös pumppaamaan viemäriverkostossa. Jäteveden siirtoon viemäriverkostossa jätevedenpuhdistamolle tarvitaan myös pumppuja. Sähköä kuluu lisäksi tehokkaaseen jätevedenkäsittelyyn. Jätevedenkäsittelyn biologisten ja kemiallisten prosessien puhdistusteho heikkenee, ellei puhdistamolla ole sähköjä.   Jos jätevedenpumppaamot eivät toimi, viemäriverkoston varastokapasiteetti voi ylittyä ja jätevettä joudutaan ohjaamaan hallitusti ylivuotoina ojiin, puroihin ja vesistöihin jonkin ajan kuluttua sähkökatkon alkamisesta.  

Joensuun Vedelle on tullut yksittäisiä yhteydenottoja jäteveden pumppauksen pysähtymisestä. Huoli on ollut jäteveden sisälle tulvimisesta kiinteistössä, joka on pumppaamon lähellä ja korkeustasoltaan lähes sama, kuin vieressä oleva pumppaamo. Pääsääntöisesti pumppaamoilla on järjestetty ylivuoto joko ojaan tai hulevesilinjaan tai muualle maastoon. Yksittäisissä tapauksissa voi olla riskinsä varsinkin, jos kiinteistössä on maan alainen kellari.

Vesihuoltolaitosten varautuminen sähkökatkoihin

Vesihuoltolaitokset ovat varautuneet sähkökatkoihin ja usein vesihuoltopalvelu jatkuu lyhyen sähkökatkon ajan häiriöttä. Vedenkäsittelyssä ja talousveden pumppauksessa on usein käytössä varavoimaa, jonka avulla talousveden toimitus on varmistettu myös sähkökatkon ajan.

Jäteveden johtaminen viemäriverkostossa jätevedenpuhdistukseen tarvitsee paikoitellen pumppausta. Merkittävimmillä jätevedenpumppaamoilla on mahdollisuus käyttää varavoimaa, mutta jätevedenpumppaamoiden suuren määrän vuoksi suurinta osaa ei ole voitu varustaa varavoimakoneilla. Häiriötilanteissa tapahtuvat jätevesien ylivuodot tulvivasta viemäriverkostosta toteutetaan suunnitellusti siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa.

Joensuun Veden vesihuollon kaikki kriittiset kohteet on varustettu kiinteillä varavoimakoneilla ja käytettävissä on laajasti omaa siirrettävää varavoimakalustoa. Pitkäjänteisellä varautumisella sähkönsaannin poikkeustilanteisiin voidaan turvata lähes häiriötön vesihuolto.

Kotitalouksien varautuminen sähkökatkoihin 

Vesihuoltolaitoksen varautumisesta huolimatta sähkökatkot voivat keskeyttää veden tulon kiinteistöllä ja tästä syystä kotitalouksien on hyvä varautua tilanteeseen.

  • Varaa puhdasta juomavettä muutaman päivän tarpeeseen, 6-10 l/hlö. Lisäksi on hyvä olla puhtaita kannellisia ämpäreitä tai kanistereita veden kuljetukseen ja säilytykseen.
  • Sähkökatko ei vaikuta hanaveden laatuun. Vesijohtovettä on turvallista juoda sähkökatkon aikanakin, ellei veden väri tai haju poikkea tavallisesta. Mikäli vedessä on tavallisesta poikkeavaa väriä, se johtuu yleensä verkostossa tapahtuneiden virtaamamuutosten irrottamista sakoista. Ongelma poistuu juoksuttamalla vettä, kunnes sen laatu on normaali.
  • Minimoi vedenkulutus sähkökatkon ajan, vaikka vedentoimitus jatkuukin. Esimerkiksi suihkussa käyntiä, kylpyä ja harkinnan mukaan vessanpytyn vetämistä on syytä välttää sähkökatkon ajan.
  • Jos kiinteistöllä on tulvimisen estolaitteita, tarkista ja varmista niiden toimivuus ennen sähkökatkoja.
  • Vaikka toimitettu vesijohtovesi on hyvälaatuista, huolehdi, että lämpimän käyttöveden järjestelmien lämpötila on säännöllisesti vähintään 55 °C koko vesijärjestelmässä välttääksesi legionellabakteerien kasvun.     
Voimalinja