Ajankohtaista alasivun pääkuva

Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun Veden investoinnit vuonna 2020

Joensuun Veden investoinnit vuonna 2020

Vuonna 2020 Joensuun Vesi -liikelaitoksen talousarvion mukaiset kokonaisinvestointimenot ovat noin 10,65 miljoonaa euroa. Rahoitusosuuksia on arvioitu kertyvän noin 0,25 miljoonaa euroa yhteisviemäröintiosuuksista sekä Työ- ja elinkeinoministeriön Kerolan alkalointilaitoksen aurinkosähkövoimalan rakentamiseen myöntämästä energiatuesta. Investoinnit sisältävät tälle vuodelle Iiksenvaara-Ketunpesät, Mulonniemen ja Pyhäselän vesiosuuskuntien Joensuun Veteen liittymisen mukaisen kirjauksen 2,7 miljoonaa euroa. Tulevina vuosina kokonaisinvestointitason arvioidaan olevan noin 7,5 miljoonan euron luokkaa.

Joensuun kaupungin kaupunkirakennepalvelujen kanssa yhdessä rakennettavista hankkeista laajimpina toteutuvat uudiskohteista Niittylahdenrannan ja jo aloitetut Karhunmäen sekä Multimäen alueet. Karhunmäessä urakoitsijana toimii Joensuun kaupungin tekninen keskus ja Multimäessä Koneurakointi Antero Varis Oy. Molempien työmaiden kunnallistekniikan rakennustyöt valmistuvat vesihuollon osalta toukokuun puoleen väliin mennessä. Yhteisiä peruskorjauskohteita toteutetaan mm. Koulu-, Silta- ja Kauppakadulla. 

Joensuun Veden toimintavarmuutta turvaavia investointeja ovat muun muassa viime vuonna aloitettu Kerolan alkalointilaitoksen peruskorjaus, Erolanniemen vedenottamon peruskorjauksen viimeistely sekä vesijohdon vesistöalitukset Pielisjoella Sirkkalassa ja Rukavedellä Uimaharjussa. Lisäksi alkaa vesihuoltoverkoston laajan peruskorjausohjelman toteuttaminen, johon rahaa on varattu tälle vuodelle miljoona euroa. Haja-asutusalueen vesihuoltoa kehitetään rakentamalla viemäröintiä Haukilammentielle Hammaslahteen. Valvomoympäristöä uusitaan yhtenäistämällä järjestelmiä ja lisäksi jatketaan etäluentaverkon rakentamista.

Jätevedenpuhdistukseen liittyvinä investointeina viimeistellään Kontiosuon lietteenkäsittelykentän huoltorakennus, jatketaan Kuhasalon, Enon ja Tuupovaaran jätevedenpuhdistamojen rakenteiden peruskorjausta sekä prosessien tehostamiseen liittyviä hankintoja.

Lisätietoja aiheesta antaa vesihuoltoinsinööri Sanna Pihlapuro
p. 050 310 9738 
sanna.pihlapuro@joensuu.fi
 

Lumihiutaleita lähikuvassa.