Ajankohtaista alasivun pääkuva

Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun uusi vesitorni on otettu käyttöön

Joensuun uusi vesitorni on otettu käyttöön

Joensuun uusi vesitorni Niinivaaralla on otettu tuotantokäyttöön onnistuneiden automaatio- ja käyttötestausten jälkeen. Uusi vesitorni palvelee nyt osana Joensuun vesijohtoverkostoa. Vanhaa vesitornia tyhjennetään parhaillaan ja sen purkaminen käynnistyy neljän viikon kuluttua.

Heinäkuun puolivälissä tehtyjen automaatio- ja käyttötestausten aikana varmistettiin, että Niinivaaran uusi vesitorni toimii saumattomasti osana vedenjakelujärjestelmää ja reagoi luotettavasti vedenkulutuksen vaihteluihin. Uusi vesitorni on betonirakenteinen ja sen valaistut julkisivut ovat kuvioperforoitua, rei’itettyä alumiinilevyä. Julkisivua viimeistellään parasta aikaa. Vesitornin tilavuus on yhteensä noin 2 400 kuutiometriä ja korkeus 30 metriä. Se turvaa puhtaan ja
laadukkaan veden noin 70 000 ihmiselle ja paikalliselle elinkeinoelämälle Joensuussa ja sen lähialueilla seuraavaksi 100 vuodeksi.

– Niinivaaran uuden vesitornin käyttöönotto on merkittävä askel kohti entistä luotettavampaa ja turvallisempaa vesihuoltoa ja huoltovarmuutta, toteaa johtaja Juha Lemmetyinen Joensuun Vedeltä.

Uuden vesitornin valmistuminen viivästyi alkuperäisestä aikataulusta, sillä tornin piti olla käyttövalmis syyskuussa 2024. Vesitornin rakentamista hidastuttivat talven 2023-2024 vaativat sääolosuhteet: voimakkaat tuulet, kovat pakkaset sekä aikainen ja runsas lumentulo, joiden takia valmistuminen ei pysynyt aikataulussa.

– Vesitorneja rakennetaan Suomessa hyvin harvoin ja ne ovat vaativia kohteita niin suunnittelijalle, rakentajalle kuin rakennuttajalle. Kun luodaan näin uutta ja uniikkia rakennusta, joka sisältää paljon modernia teknologiaa, ei rakentamista ja turvallisuutta haluttu vaarantaa millään tavalla aikataulua kiirehtimällä.

– Luotettavuus ja turvallisuus olivat niin suunnittelun kuin rakentamisen lähtökohtia, jotta voimme varmistaa laadukkaan veden paikallisille ihmisille ja elinkeinoelämälle, Lemmetyinen toteaa.

– Kustannukset ovat säilyneet alkuperäisessä budjetissa viivästymisestä huolimatta, hän lisää.

Joensuun Vesi investoi hankkeeseen kokonaisuudessaan 6,6 miljoonaa euroa ja kustannukset sisältävät vanhan vesitornin purkamisen. Vanhan vesitornin tyhjennys on käynnissä ja sen purkutyöt alkavat noin neljän viikon päästä. Vanhan tornin vierestä on jo purettu paritalo, mikä helpottaa vanhan tornin purkamista tiiviissä ympäristössä.


Lisätietoja:

Joensuun Vesi

johtaja Juha Lemmetyinen

puh. 044 576 7223, etunimi.sukunimi@joensuu.fi