JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

Joensuun Vesi -liikelaitoksen vesijohtoverkoston ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueet on hyväksytty kaupungin hallituksen päätöksellä KH 03.04.2017 § 131.

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella tarkoitetaan vesihuoltolain (119/2001) mukaan aluetta, jolla laitos vastaa vesihuoltopalvelujen toimittamisesta asiakkailleen yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti.

Vesihuoltoa kattava toiminta-alue muodostuu useista vesijohto- ja jätevesiviemäriverkostoalueista. Toiminta-alueella kiinteistöllä on liittymisvelvollisuus ja -oikeus vesihuoltolaitoksen verkostoihin. Joissain tapauksissa liittymisvelvollisuudesta voidaan myöntää vapautus. Vapautuksesta päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Vastaavasti laitos voi joissain erityistapauksissa kieltäytyä liittämästä kiinteistöä verkostoon. Laki ei rajoita palveluiden tarjoamista toiminta-alueen ulkopuolelle.

Vesihuoltolain mukaan kunta päättää vesihuoltolaitoksen toiminta-alueista tai niiden muuttamisesta. Joensuun Veden toiminta-alueeseen on sisällytetty sellaiset alueet, jonne verkostot on jo rakennettu tai joiden rakentamisesta on pitävät päätökset. Lisäksi toiminta-alueeseen sisältyy alueet, joiden on suunniteltu sisältyvän tonttienluovutusohjelmaan vuosina 2016-2020.

Joensuun kaupungin alueella toimii Joensuun Veden lisäksi muutamia osuuskuntaperiaatteella toimivia vesilaitoksia. Osuuskuntien tulee määritellä ja hyväksyttää omat toiminta-alueensa itsenäisesti.

Joensuun Veden hyväksytyt toiminta-alueet on päivitetty internet karttapalveluun osoiteeseen https://kartta.jns.fi/IMS

Toiminta-alueet on esitetty luokittain eri tyyppisin rasterein. Valitse kartalla näkyvät tiedot (valikko kuvassa punainen) > Aluejaot > Joensuun vesi

Päivitetty 31.05.2017